maanantai 28. lokakuuta 2013

Mustavalkoista minulle






Ostin Marimekosta mustavalkoisia pilkullisia neulospalasia ajatuksena ommella itselleni jotain neuletakin tapaista. 
Piirtelin kaavan omistamastani neuletakista. Leikkasin valkoisesta neuloksesta palat ja ryhdyin hommiin. Tarkoitukseni oli tehdä melko perus neuletakki nappeineen. No ajatus siitä, millainen neuletakista tai paremminkin jakusta tulisi muokkautui kokoajan ompeluksen edetessä. Sainkin siis ratkoa ahkerasti. 
Lopputulos on simppeli. Ei nappeja. Kauluksen reunusnauha jatkuu solmimisrusetiksi. Mummuni siitä tulee mieleen.
  Toisen tekisi hetkessä, niinhän se usein on. 

Mustasta neuloksesta tein juuri sellaisen hameen, mihin palat riittivät. Vyötärönä leveä resori. Palojen muotojen ansiosta hameesta tuli takaa hieman pidempi. Ihan kuin olisi enemmänkin mietitty yksityiskohta :) Tykkään.




torstai 24. lokakuuta 2013

eeponen







Oli tarvetta lämpimämmälle eeposelle eli yöpuvulle.
Varastoistani löytyi jonkinlainen kokoelma joustofroteita. Ajattelin, että niistä syntyisi luultavasti riittävän lämmin asu.
 Värikäs ainakin tuli. (Tiedähäntä onko se niin hyvä juttu). Ja kasvunvaraa ainakin kahdeksi vuodeksi eteenpäin, jos muuten kestää.
Tyttären tyytyväisyyden varmistaakseni aplikoin paitaan My Little Ponyn. 
En ole juuri tehnyt aplikaatioita, koska tytön mielestä ne tuntuvat ihoa vasten epämiellyttäviltä.  Tuon haitan poistaakseni ompelin paidan etukappaleeseen trikoo vuorin. Toimii.

Tämä yöpuku kelpasi tytölle paremmin kuin hyvin.
Iltakiiparointeihinkin se sopi mainiosti :)
Tytön pitäsi varmaan päästä sirkuskouluun.








tiistai 22. lokakuuta 2013

siskolle ja sen veljelle









Ystäväni sai tyttövauvan. Lahjoja siis.
Olipa mukava ommella jotain tosi pientä. Tai no kyllähän minä tapani mukaan tein reilusti kasvunvaraa. Rauhan syysmekosta oli jäänyt vielä kankaita juuri sen verran, että vauvan kokoiseen mekkoon riitti.  Ompelin myös hihattoman haalarin. Siinä kangas on ehkä hieman kesäinen, mutta nämä vaatteet matkustavatkin Kreikan lämpöön. Siellä on kuulemma vielä uimarantakelit.

 Isovelilahjaksi ompelin robottipaidan. 





  

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mekko kummitytölle



Tällaisen mekon sai kummityttö 6v. syntymäpäivälahjaksi.

Viimeaikaiset ompelukset ovat olleet yhtä ratkomista. Tähänkin tein ensin valkoisesta ja ruskeasta leveäraitaiset hihat. Toisen ompelin jopa paikolleen varmistaakseni, ettei ne sovi tyyliin alkuunkaan.
Väsäilin raitakangasta itse, koska olen päättänyt nyt ompella vain niistä kankaista, joita varastostani löytyy. No päädyin sitten huonon ideani jälkeen tuohon rauhallisseen tummaan viinin(?) väriin. Ihan hyvä yhdistelmä. 

Mummuni on viisaasti sanonut, ettei tule räätäliä/ompelijaa jos ei ratkomaan opi. (Oli siis itse ompelija). Löysin muuten juuri hänen vanhan Pfaffin (automatic 332-260) käyttöohjeen. Se on todella selkeä, kohtelias ja kaunis. Alkusanat: " Tärkeä hankinta kotinne hyväksi on toteutettu". 
Kone on nykyisin vissiin tädilläni. 

Pitäisi saada kuvattua muutkin viimeaikaiset ratkotut tuotokseni ja lisätä tänne.
(Olisi kyllä ihana omistaa järjestelmäkamera).





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

paljetteja ja strösseleitä







Jokunen viikko sitten ompelin fb:n ompeluryhmän perjantaiompeluissa (savaway) heijastinpipon tytölle.
Tykkään, yksinkertaisen kiva. 
Vaikea saada valokuvassa nuo värit sekä velourissa, että heijastin kankaassa oikeiksi. Mutta mielestäni nuo heijastin "paljetit" sopivat väreiltään mainiosti tuohnon persikkaiseen velouriin. "Paljetit" ovat pääsääntöisesti oransseja, joukossa muutama keltainen, harmaa ja valkoinen.

Leikkasin ensin kankaat, sommittelin "paljetit" paikoilleen, apuliimasin ne puikkoliimalla ja sitten ompelin. Ja sitten surautin pipon kasaan. Tuota liimausta kokeilin ekaa kertaa. Hyvin toimi tuon heijastin kankaan kanssa.

Sattuipa myös niin kivasti, että mummulta tilatut strösselitumput valmistuivat yhtäaikaa :)






keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Melkein roosa




Huh. 
Väsäsin tätä hametta tovin. Pääpiirteissään se syntyi nopeasti, mutta halusin saada pieleen menneistä kuminauhojen kujista siistit. Purkasin ja ruppasin. No nyt on ihan hyvä. Niin ja melko tönkkökin tuli. Tämä on siis vakosamettia.. eikä sellainen kangas tietenkään laskeudu. En sitä odottanutkaan. Ajattelin, että tulkoon tönkkö syys/talvihame. Nyt en ole ollenkaan varma onko hyvä juttu.
Tein tätä roosanauha keräykseen, mutta enpä tiedä. Taisi tulla susi. 
Värit on kivat ja hepatkin, mutta..

(tytöllö kaunis väri ja kuosi yhdistelmä tässä.. ennakkoluulotonta ;) )