perjantai 26. heinäkuuta 2013

Rusetteja, karkkeja vai enkeleitä

Kietaisumekko minulle





Ihastuin tähän kankaaseen sitä ostaessani ja sitten kotona ihmettelin, että miksi sen olin ostanut. No nyt kun se on vuoden verran ollut varastossa, siihen taas tykästyin. 

Siitä tuli tuollainen simppeli kesämekko omalla yksinkertaisella kaavallani.
Yläosa on kahdesta kangassuirosta, jotka ovat edestä jonkin verran viistot.
Reunoja ei ole huoliteltu, rullautuvat sopivasti.

Tykkään mekosta.

Trikoo on Tritexssistä

Eipä oo itsestä helppo saada kelpuutettavia sovituskuvia.. niin ja mekko on ennen kuvausta ollut jo käytössä ja pesussakin.










torstai 25. heinäkuuta 2013

Unienkeli









Vihdoin tuli kamera maailmalta kotiin. Pääsen nyt lisäilemään tänne aikaansaannoksiani.

Eilen illalla ompelin Rauhalle unienkelin.
Nukkumaan meno on taas ollut niin vaikeaa, että ajattelin kokeilla josko uusi unikaveri auttaisi.
Rauha sanoi haluavansa unienkelin. Yhdessä sen sitten suunnittelimme.
Minä jäin enkeliä ompelemaan Rauhan mennessä nukkumaan. Aamulla hän sitten löysi uuden unikaverin kainalostaan, kuten olin luvannut. Ja kyllä äidin mieltä lämmitti, kun tyttö riemastuneena totesi, että tosi ihana! (Ei oo ennen kummempia kehuja tullut ompeluksistani).

Kankaat ovat velouria ja joustofroteeta.



Hmm.. tänään uni tuli Rauhalle helposti ja aikaisin. (No isän nukutustaidoilla saattoi olla vaikutusta ainakin yhtä paljon kuin uudella unikaverilla).



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Synttärimekko



















Olemme palanneet Suomeen ja juhlineet 3v. synttäreitä. 

Mummulassa säilöön pakattuja vaatekasseja purkaessani löysin keltaisen tyllialushameen, jonka olin tehnyt hääpukuani varten. Siitä sain idean, että Rauhalle olisi  kiva ommella synttärimekko, jossa on sitä keltaista tylliä. Pohdin teenkö ihan vaan sellaisen tyllihörhelön vai mitä. No tällaiseen mekkoon päädyin. Niin mekon teon aloitin, kuinka ollakaan, juhlia edeltävänä iltana Rauhan mentyä nukkumaan. Hieman jäi viimeisteltävää aamuksi. En ole mikään yökyöpeli.

Päällikangas on Italiasta ostettua ihanan pehmoista viskoosia ja vuori mummun Sri Lankasta tuomaa ihnan ohutta ja pehmoista puuvillaa. Vyötärön nauhat ovat varastosta nekin. Niin ja se helman keltainen tylli siitä minun vanhasta alushameesta.
 Osoittautui tuollainen valmiiksi läikikäs kukkakangas ihanteelliseksi valinnaksi, ei siinä pikku likatahrat häiritse, vaikka vaalea onkin.

Kaava on Ottobresta 3/2013. Sitä sen verran muokkasin, että vetoketjun tilalle tein halkion kahdella napilla. Yläosaa myös lyhensin jonkin verran ja täten helmaa hieman pidensin. Ja sitten tietenkin vuoriin lisäsin sitä tylliä.

Seuraavaksi teen varmaan jotain saumurilla, joka on täällä varastoituna minua odottanut.